Kirsi Tarvaisesta ensimmäinen STOL:in uusimuotoisen tutkinnon suorittanut tanssinopettaja
7.9.2021
Suomen Tanssinopettajain Liitto STOL ry on tehnyt jo vuosien ajan määrätietoista työtä tanssinopettajatutkintojen uudistamiseksi, ja uusimuotoinen tutkinto on ollut käytössä vuoden 2021 alusta lähtien. Sunnuntaina 5.9.2021 saatiin STOL:iin ensimmäinen uusimuotoisen tutkinnon suorittanut tanssinopettaja, Kirsi Tarvainen. Haastattelimme Kirsiä tutkinnon tiimoilta.
Onneksi olkoon Kirsi, tutkintosi on nyt hyväksytysti läpi! Mitkä ovat tuoreen tanssinopettajan fiilikset?
Kiitos kiitos, fiilikset ovat kyllä tosi helpottuneet ja onnelliset!
Kun lähdit suunnittelemaan omaa tutkintoasi, olivatko ohjeet selkeät, vai pitiko ohjeistusta selventää STOL:ilta?
Aloitin tutkintoon valmistautumisen jo noin vuosi sitten, ja silloin ohjeistus ei ehkä ollut vielä samalla tasolla kuin nykyään, enkä osannut etsiä tietoa oikeista paikoista, joten jouduin kyselemään selventäviä kysymyksiä. Nykyään tutkinto-ohjeistus on varmaankin paremmin löydettävissä.
Mitkä lajit valitsit tutkintoosi?
Lajit olivat foksi, suomalainen tango, rumba-bolero, cha cha (vapaasti vietynä) ja fusku. Pohdin myös mahdollisten ”apulajien” mukaan ottoa tutkintoa täydentämään, mutta päädyin lopulta tekemään tutkinnon näillä viidellä lajilla.
Oliko lajien valitseminen hankalaa?
Fuskun tilalle harkitsin jossain vaiheessa myös hidasta valssia, mutta lopulta valinta oli helppo, ja lajeiksi valikoituivat omat rakkaimmat tanssit, joita tulee eniten myös opetettua.
Millaista tutkintoon valmistautuminen oli?
Valmistautumisprosessi oli ihan erilainen kuin SUSEL:in tanssinohjaajan tutkintoon, koska tutkintovaatimukset ovat paljon laajemmat, ja aluksi oli hieman hankalaa hahmottaa, mitä ja miten paljon kustakin lajista tulee hallita – mm. valmiiden kuviolistojen puuttuessa. Tässä prosessissa minulle korvaamattomana apuna oli tanssinopettaja Ulpu Jarvalta saatu valmennus.
Muuten tutkintoon valmistautuminen sisälsi samoja asioita, mitä teen muutenkin: kursseilla käymistä ja niiden kautta sekä viejän että seuraajan roolin opiskelua. Minulla on myös ollut viimeisen vuoden aikana ilo opettaa omaa pientä treeniryhmää. Selkeä tutkintotavoite teki kaikesta tästä työstä paljon jäsennellympää, ja motivoiduin kaikessa tekemisessäni pureskelemaan asioita tanssin opettamisen näkökulmasta.
Kerro jotain tutkintotilanteesta.
Käytin tutkinnossa kahta näyttöparia, toinen toimi viejänä ja toinen seuraajana.
Tilaisuus oli tosi intensiivinen ja kesti nelisen tuntia. Tutkintotilanne oli kuitenkin niin kivuton kuin se vain voi olla, ja tutkijani (Liisa Kontturi-Paasikko) teki siitä inhimillisen ja jopa miellyttävän. Koko tutkinto suoritettiin kannustavassa hengessä.
Olin valmistautunut parin viikon piinaavaan odotukseen tutkinnon läpimenon osalta, mutta ihanaa oli, että sain tutkintotilaisuuden päätteeksi Lissulta heti suusanallisen palautteen, että läpi meni!
Millaista oli vuorovaikutus tutkijan kanssa tutkintotilanteessa?
Mielestäni vuorovaikutus oli toimivaa ja vastavuoroista; jopa enemmän pohtivaa ja keskustelevaa kuin ”tiukkaa tenttaamista”.
Sinähän olet suorittanut aiemmin SUSEL:in seuratanssinohjaajatutkinnon. Miten arvottaisit STOL:in tanssinopettajatutkinnon, ja mitä uusia eväitä tutkintoprosessi antoi sinulle tanssin opettamiseen?
Koen, että kehityin tutkintoon valmistautumisen aikana sekä tanssimisessani että opetustaidoissani. Tutkinto avasi myös paljon tanssin opettamisen teoriapuolta, mm. musiikin ymmärtämistä. Mielestäni tämä tutkinto oli looginen jatkumo SUSEL:in tutkinnolle. Erityisen hienoa tutkinnossa oli se, että sain keskittyä tutkinnossa täysin itselleni rakkaisiin lajeihin, joita tykkään myös opettaa.
Toivottakaamme uusi kollega tervetulleeksi joukkoomme. Onnea Kirsi!
Muistattehan, että STOL:in seuratanssijaos pitää ensi viikonloppuna 11.-12.9. Zoom-koulutusta uudesta tutkinnosta seuratanssin näkökulmasta. Koulutus on avoin kaikille jäsenille ja jäsenyyttä harkitseville.
Ilmoittautuminen koulutukseen.